Kimmo Laaksosesta Wulffin uusi toimitusjohtaja

DI Kimmo Laaksonen (s. 1968) on nimitetty Wulff-Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtajaksi sekä konsernin suurimman tytäryrityksen Wulff Oy Ab:n toimitusjohtajaksi 13.3.2017 alkaen. Laaksonen on myös konsernin johtoryhmän puheenjohtaja.

Wulff-Yhtiöt Oyj:n väliaikaisena toimitusjohtajana toiminut talousjohtaja Elina Rahkonen jatkaa tehtävissään talousjohtajana.

Wulff-Yhtiöt Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Vienola on tyytyväinen, että yhtiö saa vetäjän, jolla on kokemusta yritysten ja ihmisten johtamisesta eri toimialoilla sekä hyviä näyttöjä myynnin, markkinoinnin ja digitaalisten ratkaisujen kehittämisestä.

“Wulffilla on vahva ja vakiintunut asema erityisesti toimistotarviketoimittajana. Meidät tunnetaan yhä enemmän myös monipuolisena työpaikkojen tekijänä – mahdollistamme työn tekemisen erilaisissa ympäristöissä. Jatkuvasti muuttuvassa maailmassa tarvitaan uudistumista. Koemme, että toimintaympäristön kehittyminen ja muutos on meille mahdollisuus palvella asiakkaitamme uusin tavoin ja vielä aiempaa paremmin. Laaksosella on oikeanlaista kokemusta ja osaamista ja tahtoa uudistaa toimintaa. Olemme Wulffilla iloisia, että saamme hänet rakentamaan menestystä kanssamme.”

Pörssitiedote